Lönnrotin kantele SM95

28. helmikuuta 2019

Kalevalan päivä on hyvä päivä kertoa kanteleenrakentaja ja -soittaja-Lönnrotista. Koska olen useamman vuoden valokuvannut ja mittaillut Turun Sibelius-museon kantelekokoelmaa, olkoon tässä esimerkkinä Sibelius-museon Lönnrotin kantele SM95.

Kanteleen suhteen Lönnrot oli huikea visionääri, uuden malliston ja soittotavan kehittäjä, suunnittelija ja myös toteuttaja. Lönnrot rakensi, soitti ja opetti, kehittäen paitsi instrumenttia myös pedagogiikkaa. Hän myös innosti muita soitinrakentajia kanteleen kehittämistyöhön. Lönnrotin kerrotaan olleen innoittajana mm. pianotehtailija Erik Gustav Granholmin oman kantelemallin kehittämistyössä (–Granholmin pianotehdas toimi Helsingissä vuosina 1835–1866). Heikki Laitisen mukaan Lönnrot rakensi itse ehkä muutaman sata kannelta ja ohjeisti toisen moisen eri rakentajien käsien kautta. Suomen museoista näitä soittimia löytyy ehkä parisenkymmentä.

Koverokanteleesta osista rakennettuun kanteleeseen siirtymisen lisäksi ehkä vaikuttavin Lönnrotin kanteleinnovaatioista oli soittimen kehittäminen kromaattiseksi. Kansallismuseon historiallisten kokoelmien Lönnrotin suuresta, 38-kielisestä kanteleesta Laitinen kirjoittaa: ”Lönnrotin kanteleessa tapit ovat kahdessa rivissä ja kielet kahdessa tasossa: valkoisia koskettimia vastaavat kielet ylempänä, mustia koskettimia vastaavat kielet alempana. Näin syntyy kolmen oktaavin asteikko. Tämäntasoinen innovaatio 1840-luvun Kajaanissa saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä eikä ole aivan helppo ymmärtää, kuinka se on ollut mahdollista.” [Kantele (toim. Risto Blomster), 2010, s. 139. SKS toimituksia 1225, 2010.]

Lönnrot kehitti kromaattisen kanteleen säätyläisten soittimeksi–lahjoittaen kanteleita ja antaen soitonopetusta säätyläistuttavilleen ja -ystävilleen. Hän myös ideoi diatonisen 13–15-kielisen kanteleen ottamista osaksi kouluopetusta jo vuonna 1847! Perinteisestä koverokanteleesta hieman muunnetun 12-kielisen Lönnrot lahjoitti J. L. Runebergille (katso RGB242).

Sibelius-museon kantele SM95 edustaa Heikki Laitisen mukaan Lönnrotin tuotannossa ns. jokamiehen kanteletta–eli kanteletta kaikille, säätyyn katsomatta. Jokamiehen kanteleesta oli 17-kielinen diatoninen malli ja 25-kielinen kromaattinen malli, jollainen SM95 on. Lönnrot suunnitteli 1870-luvulla jokamiehen kanteleelle rakennus-, kielitys- ja viritysoppaan sekä 230 sävelmää sisältävän Kantelesävelmistön, mutta valitettavasti nämä molemmat jäivät julkaisematta. (Katso lisätietoa Lönnrotin kanteleista Heikki Laitisen artikkelista Kantele-kirjassa s. 136–144.)

Sibelius-museon kantele on mahdollisesti puutyöltään jonkun muun valmistama (Lönnrotin ohjeiden mukaan), sillä pohjaan kiinnitetyn lapun mukaan ”kielitys” on Lönnrotin tekemä. Kanteleen lahjoitti museolle vuonna 1932 neiti Vera Hjelt. Pohjalevyssä on Lönnrotin ottotyttären Mathilda Holmin neiti Hjeltille kirjoittama teksti, joka kertoo  soittimen merkityksestä heille: Om ödets stigar en gång leda oss långt från hvarandra, – låt då, Vera lill, dessa svaga finska tonar hviska Dig en hjertlig helsning från Matilda. Pohjalevyn teksti ja lahjoitustiedot ovat myös pohjaan kiinnitetyssä paperilapussa.

Kanteleen kulmissa on Lännrotin kanteleille tyypilliset sinkkaliitokset. Pohjan kulmissa on profiloidut, puiset jalat. Vaskiset kielet kulkevat peräpäässä puisen kielikynnyksen (kallellaan perän suuntaan) yli ja kiinnittyvät suoran peräsivun kielinastoihin.

 

Erillinen, alta suora, mutta päältä aaltoileva ponsi on maalattu mustaksi, kuten myös pohjalevy–muutoin kantele on puunvärinen. Pitkän sivun puolelta ponnen korvake puuttuu; myös pitkän sivun ja peräsivun kulma on murtunut.

Metallisista viritystapeista 15 on viritystappipenkin keskilinjalla ja 10 viritystappipenkin kannen puoleisella sivulla. Nämä 10 tappia sijoittuvat ulkorivistön kolmen matalimman ja kolmen korkeimman kielen väliselle alueelle. Kromaattinen asteikko oli siis käytettävissä kanteleen keskiosassa.

Ulomman rivistön viritystappien kannat tulevat viritystappipenkin läpi ja näkyvät alapuolella. Siellä näkyvät myös vanhojen reikien korjausjäljet eli tappien paikkaa on muutettu.