Arvoituksellinen Sibelius-museon koverokantele SM1910

23. helmikuuta 2024

Viime vuosikymmenellä kävin kuvaamassa ja mittaamassa kaikki sen aikuiset Sibelius-museon kanteleet: 8 viisikielistä, 7 viisikielistä suurempaa pienkanteletta ja 27 suurkanteletta. Lisäksi mukana oli 8 soitinta, joiden luokittelu kanteleeksi on enemmän tai vähemmän kiistanalainen.

Vuonna 2019 julkaisin viisikielisten kanteleiden tiedot ja nyt olen tekemässä vastaavaa yli viisikielisistä pienkanteleista.

Kantele SM1910 on monia kysymyksiä herättävä ja vastauksia vailla. Päältä koverrettu 11-kielinen olisi museotietojen mukaan Carlo Bergmanin tekemä kopio.

Sibelius-museossa on runsaasti soittimia Carlo Bergmanille kuuluneesta kokoelmasta, joista osa on kanteleita (ks. esim. viisikieliset). Carlo Bergman valmistui Cremonan viulunrakennuskoulusta vuonna 1963. Myös hänen isänsä, Jukka Bergman, oli viulunrakentaja. Carlo Bergman rakensi viulujen lisäksi mm. barokkisoittimia, jouhikkoja ja kanteleita. Rakentamisen lisäksi hän oli erityisesti perehtynyt soittimien tieteelliseen konservointiin ja toimi konservaattorina muunmuassa Kansallismuseossa.

Viisikielisiä suurempien pienkanteleiden joukossa on myös toinen Bergmanin valmistamaksi kopioksi mainittu: SM473. Se on kopio Suomen kansallismuseon kanteleesta KM8340. Alkuperäinen soitin on mitä ilmeisimmin Raja-Karjalasta ja sen pohjassa on Tilda ja Oskar Hainarin Exlibris. Bergmanin tekemä kopio on ostettu Sibelius-museoon vuonna 1972.

SM1910 on kuitenkin lahjoitettu museolle vuonna 2011 Bergmanin jäämistöstä ja useat seikat tukevat ajatusta, että kyseessä ei olisi kopio, vaan alkuperäinen soitin.

Soitin on halkeillut ja sitä on korjailtu ja paikattu useasta kohdin. Esimerkiksi ponnen kärjestä on lohjennut pala pois ja siinä on useita halkeamia sekä päällä, alla että sivuilla:

 

 

 

 

 

 

(Pohjan peräsivussa ei ole saumaa, vaan siihen on tehty viilto – koppa on päältä päin koverrettu.)

Kannen kiinnittämiseen käytetyistä pienistä puunauloista moni on irronnut ja kannen reunoissa on halkeamia. Viritystappisivun rautainen talla on irronnut lyhyellä sivulla.

 

 

Kanteleen pintaan on levitetty useisiin kohtiin jotain liimaa tai liiman kaltaista massaa erityisesti halkeamien kohdille.

Pitkän sivun halkeamaa on paikattu jopa ompeleella. Sisäkuvassa näkyy ompeleen kohdalla oleva paikkalastu. Sisäkuvan mukaan ompeleita on enemmänkin kuin ulkosivussa näkyvät kolme. Ovatko loput ulkosivulle levitetyn massan/liiman alla?

Pitkällä sivulla on vaikeasti luettavaa tekstiä, jota ovat minulle tulkinneet Kari Dahlblom ja Olga Harrison. Teksti on kirjoitusmuodoltaan vanhaa venäjää ja sisältää mahdollisesti nimen ”Krachinko” ja ”Mapm[T]a[..?..] eli maaliskuu (”Martan”/”Martin”?) ja numerot 74 tai 84(?)  sekä ”1790 di” (tai 1890? vai 1800? – ”di” = vuodelta).

 

 

 

 

 

 

Sisäkuvissa näkyy hämmentävänä yksityiskohtana kaksi kansirimaa. Toinen kulkee ääniaukon vierestä päätyen lyhyen sivun ja viritystappisivun kulmalle ja sen toinen pää näkyy ulkopuolella pitkän sivun keskipaikkeilla. Toinen kansirima on peräpäässä ja se on tuettu lyhyelle ja pitkälle sivulle sijoitettujen pystyrimojen päälle.

 

 

 

 

 

 

 

Turun museokeskuksen kanteleessa TMM8064 on hieman samankaltaisesti kansipalkit, mutta kolme kappaletta (ja huonossa kunnossa oleva kansi on tehty kahdesta osasta):

SM1910 kanteleen koppa on savun mustuttama. Pohjassa savujäljet näkyvät erityisesti – sivuista niitä on hiottu pois.

Mielestäni siis sekä monet kopassa näkyvät vauriot ja niiden korjaukset että sisäosan pöly ja roskat vievät ajatusta siihen suuntaan, että tämä ei ole Bergmanin tekemä kopio, vaan alkuperäinen kantele (kenties jostain Venäjältä?).

Mikäli tämä on alkuperäinen, on sillä ollut jollekulle suuri tunnearvo, koska hän on halunnut korjata koppaa monin tavoin sen sijaan, että olisi rakentanut rikkoutuneen tilalle uuden. Kenties koko kansi on uusittu jossain vaiheessa, jolloin sisäosan paikat ja myös kansirimat olisi asetettu nykyisille paikoilleen. Kansilevyn uusiminen tulee mieleen ponnen korvakkeiden kärkien epätasaisuudesta – ikään kuin ne olisi katkaistu? Mikäli kansi on uusittu, on siitäkin kulunut jo aikaa, koska sisäkuvissa näkyy kannesta roikkuvia seittejä ja pölyä.

Kanteleen kärki muistuttaa pitkältä sivulta katsottuna linnun päätä. Sen päälaki on joko murtunut tai alun perin tehty erillisestä osasta.

Arvoituksellinen kantele – ja niitähän meidän museoissa riittää. 🙂