Konsertti, jossa yleisö loi musiikin

27. helmikuuta 2023

Kanteletupa-konsertti Helsingin Musiikkitalon Organossa 11.2.2023 oli ehkä alkujaan hieman epävarmoin odotuksin ja samaan aikaan kuitenkin vankasti musiikillis-filosofiseen vakaumukseen luottaen osana Taideyliopistossa tehtävää tutkimusta synnytetty kokeilu, jossa yleisölle päätettiin antaa mahdollisuus tulla mukaan musiikin rakentamiseen. Ehkäpä vastoin monen (myös minun) ennakko-odotuksia koe onnistui, hip-hip-huraa, yli odotusten. Tämä oli elämys – konsertti, jossa yleisö loi musiikin.

Koko konseptin perustana on kansanmusiikkipedagogiikkaan vahvasti kuuluva ajatus siitä, että musiikin luominen ei ole vain harvojen etuoikeus, vaan ammoisista ajoista kaikille kuulunut osa ihmisyyttä. Niinpä luovuus ja tarjotut mahdollisuudet luovuuden yksilölliseen toteuttamiseen mittaavat myös yhteiskunnan ja yhteisön tasa-arvoa, kriisikestävyyttä ja tulevaisuuden näkymiä.

Kansanmusiikin opetus juhlii tulevana lukuvuonna 40-vuotista taivaltaan Sibelius-Akatemiassa ja tämä konsertti oli jo etupainotteisesti osa juhlavuoden tapahtumia. Hyvää asiaa kannattaa juhlia pitkään ja perusteellisesti.

Järjestimme Kanteletupa-konsertin kolmen hengen työryhmällä: Pauliina Syrjälä, Eva Väljaots ja minä, Arja Kastinen.

Saliin oli tuotu yleisön käyttöön kaksi isoa kärryllistä Kansanmusiikin aineryhmän pienkanteleita, joita Pauliina ja Eva tarjosivat kaikille halukkaille ja ilman soitinta saapuneille. Ihmisiä saapui ja saapui ja lopulta yleisösoittimet loppuivat kesken!

Tähän emme olleet varautuneet: ihmisiä harmistuneina, koska eivät pääse soittamaan, vaikka olisivat halunneet!

Tilaisuus aloitettiin noin 10 minuutin alustuksella niille, jotka eivät olleet osallistuneet konserttia edeltäneisiin kolmeen työpajaan. Alustuksen ohjeilla pyrittiin varmistamaan sujuva osallistuminen myös niille, joille soitin ei ollut tuttu: mitä ollaan tekemässä, miten ja miksi, mikä on tavoite. Mukana oli yllättävän paljon ei-suomenkielisiä, joten Eva käänsi sivustalla ohjeistusta englanniksi.

Pienkanteleet – ja niistä eritoten viisikielinen – ovat ideaaleja soittimia tällaiseen kanssakäymiseen, sillä soitin on samaan aikaan sekä helppo että moniulotteinen. Se mahdollistaa tasa-arvoisen musiikillisen kommunikaation muusikoiden ja ei-muusikoiden kesken. Muusikoilta se vaatii asennetta ja valmiutta asettua samalle viivalle aloittelevien soittajien kanssa.

Eräs muusikko-opiskelija totesi konsertin jälkeen saaneensa vahvan kokemuksen musiikin yhteisöllisestä merkityksestä – ei tarvitse soittaa supervaikeita ja monimutkaisia asioita, vaan voi todella keskittyä kuuntelemaan äänen laatua ja sointia ja sitten oman osuuden tuottamiseen yhteisessä äänimaisemassa. Kokemus kauneuden ja yksinkertaisuuden nivoutumisesta oli hänelle merkittävä.

Näin siis yhteisesti luotu sointikenttä häivytti yksilösuoritusten merkitystä muutoin kuin kokonaisuuden osana. Samaan kokonaisuuteen sulautuivat tasa-arvoisina niin mahdolliset tekniset ongelmat kuin virtuoottiset suorituksetkin.

Opettamisen ja selittämisen kautta on vaikea välittää tällaisen musiikillisen tapahtuman ja luovan prosessin ydintä – hiljaisen tiedon ymmärtämiseen tarvitaan kokemus ja se oli eräs painava syy tapahtuman järjestämiseen.

Konsertin musiikkiin laskeuduttiin Pauliinan, Evan ja minun soittamalla lyhyellä introlla, jossa tunnelman avaamisen joukkoon oli solutettu erilaisia esimerkkejä soittotekniikoista ja -mahdollisuuksista.

Intron jälkeen Pauliina ja Eva jatkoivat soittamista hennosti vahvistettuina – he pitivät huolen siitä, että musiikin rakenteet ja ajoittainen pulssi pysyivät kasassa. Minä nousin vaeltelemaan yleisön joukossa antaen eleillä merkkejä, ohjeita ja vinkkejä.

Yhdestä sävelestä alkanut näppäily laajeni vähitellen kattamaan kaikki kanteleen kielet – näin synnytettiin hitaasti kasvava sointikenttä. Alla olevassa videossa on noin puolen minuutin klippi siitä vaiheesta, kun sointikenttä on vakiintunut ja kaikilla on jo vapaus käyttää haluamiaan säveliä.

Kun sointikenttä oli kasvatettu ja vakiinnutettu, lisättiin joukkoon dynamiikkavaihteluita ja nostettiin esiin yksittäisiä sooloja yleisön joukosta.

Tämä vaati jo rohkeutta ja sitä todellakin löytyi: uskomattoman hienoa heittäytymistä ihan jokaiselta. Epävarmuuden hyväksyminen, avoimuus vastaantulevan kohtaamiseen, luottamus yhteisön kantavuuteen – kaikki konsertin pohjalla vaikuttavan ajatusmaailman elementit tuntuivat olevan yhteisessä ymmärryksessä kuin sisäänrakennettuina.

Alla lyhyt videoesimerkki muutamasta soolosta.

Alun tasajakoisen sointikentän jälkeen pulssi muutettiin 5/8-rytmiin ja mukaan lisättiin 10–11-kielisillä käsien aseman vaihto eli vaihdeltiin perussäveltä kanteleen 1- ja 2-kielten kesken.

Se vanhemman perinteen pienkanteleimprovisaatio, jonka estetiikkaan konsertin konsepti pohjautuu, oli osa suomalais-karjalaista runolaulukulttuuria. Runosävelmistä löytyy hyvin moninaisia rytmityyppejä ja siksi konsertissa päätettiin tietoisesti kokeilla muutamaa: jos runolaulukulttuurin ihmiset ovat näitä käyttäneet arjessaan, miksi emme mekin. Tarpeeksi paljon toistoja ja erikoinen muuttuu tavalliseksi.

Tähän liittyy myös filosofis-pedagoginen ajatus siitä, että ihmisten kykyjä ja mahdollisuuksia ei pidä aliarvioida. Erilaisilla ihmisillä on kykyjä tehdä hyvinkin moninaisia asioita, jos heille se mahdollisuus ja tuki annetaan.

Lisäksi tavoitteena oli hienovaraisesti avata ymmärrys hyväksymiselle: ei haittaa, jos ei joka kohdassa ole naapurin kanssa yhtäaikainen rakenteiden muutosten tai rytmien suhteen. Muutokset musiikissa saivat olla lomittaisia. Näin saatiin aikaan mielenkiintoisia rakenteita ja musiikista tuli tekijöidensä mukana muotoutuva moniulotteinen, orgaaninen kudos.

Kiihkeän 5/8-rytmin perään oli suunniteltu pulssiton vaihe, jossa tarkoituksena oli lisätä joukkoon rapinoita, koputuksia, jousiääniä, huilu- ja mattaääniä jne. – mitä kukakin keksii + melodisia fraaseja. Tässä vaiheessa homma alkoi käydä todella kiinnostavaksi: osallistujien tarkkaavaisuus kasvoi, soittamisen pelko ja jännitys olivat kadonneet, ihmiset alkoivat tehdä rohkeammin omia musiikillisia päätöksiään ja musiikin rakenne alkoi elää omaa elämäänsä.

Kuten intuition tutkimuksissa (ks. esim. Asta Raami 2015, Intuition unleashed) muun muassa mainitaan, itsensä unohtaminen voi auttaa avaamaan väylän alitajuntaan ja tietoisen tiedon ulkopuolelta tulevaan intuitioon. Sulautuminen sointikenttään ja luottamus sen kantavuuteen auttaa päästämään irti jännityksestä, peloista ja muista luovuutta estävistä rajoitteista, ja soittaja voi keskittyä kuuntelemiseen, havainnoimiseen ja reagoimiseen.

Loppua kohden siirryttäessä pohjaksi otettiin etukäteen suunniteltu ja työpajalaisten kanssa harjoiteltu monimutkaisempi 10/8 eli 3 + 3 + 2 + 2 -rytmi. Rytmiä asemanvaihtoineen toistettiin toistamisen perään ja vähitellen se vakiintui sointikentäksi, jonka päälle sai vapaasti luoda erilaisia ääniä ja melodisia fraaseja.

Kuulenko väärin vai laulaako siellä joku mukana?

 

Minun näkökulmastani ehkä hienoin hetki oli päätösosa, jossa saatoin vain istua ja kuunnella, kun musiikki eteni omillaan ja rakensi itse oman päätöksensä. Kontrolloimista tai ohjausta ei enää tarvittu, musiikki oli kasvanut orgaaniseksi osaksi pientä, satunnaisesti koostunutta yhteisöämme.

Tapahtuman onnnistumiseen vaikuttivat myös hyvät olosuhteet. Musiikkitalon Organo-salin atmosfääri, akustiikka ja ulkoasu Sirje Ruohtulan toteuttamine valaistuksineen oli selvästi monelle osallistujalle elämys. Tässäkin mielessä tapahtuma oli sitä mitä halusimme: Musiikkitalo ei ole vain harvoja varten, vaan on ja tulee olla avoin ja matalan kynnyksen mahdollisuus kaikille.

Useissa palautteissa mainittiin meditatiivinen ja rentoutunut olotila, jossa oli helppoa ja luontevaa keskittyä musiikkiin. Musiikin koettiin pulppuavan ulos ilman paineita tai kovaa yrittämistä. Samaan aikaan aloittelijan näkökulmasta koettiin myös tärkeäksi hidas eteneminen ja tarpeeksi yksinkertaisista asioista aloittaminen.

Toisten ihmisten aistiminen ja yhteisöllisyyden kokemus musiikin välityksellä tuli myös palautteissa selvästi esiin. Samoin väärin soittamisen pelon katoaminen. Eräs osallistuja kuvasi hienosti, kuinka joskus, kun tuli sellainen olo, ettei oikein tiennyt, mitä soittaa, toisia kuuntelemalla ikään kuin löysi jälleen itsensä ja oman äänensä ja tiesi, mitä tehdä.

Konsertin taustalla olevassa tutkimushankkeessa rakennettu demokraattisen dialogin filosofiaan pohjautuva luovan dialogin kaavio toteutui konsertissa lähes täydellisesti:

Jatkossa tulemme kirjoittamaan konserttityöryhmällä tapahtumaa syvemmin analysoivan tutkimusartikkelin.

Tutkimus myös jatkuu: seuraava työpaja järjestetään 12.–14.6.2023 Järvenpäässä, Kallio-Kuninkalassa. Tervetuloa mukaan!